Rinteen elinympäristöt
Vuoren topografia pakottaa ilman nousemaan ylöspäin, jolloin erilliset ekosysteemit tiivistyvät kapeisiin pystysuuntaisiin vyöhykkeisiin. Niissä lämpötila, tuulen nopeus ja sumun peittävyys muuttuvat joka sadan metrin välein.
Kolme vuoriston mikroilmastollista vyöhykettä
Premontaaninen pilvipuskurivyöhyke (900m – 1,500m)
Raja, jossa konvektiivinen matalan korkeuden lämpö alkaa sekoittua viileämpiin vuoristotuuliin. Puut saavuttavat yhä jopa 30 metrin korkeuden, ja niille ovat ominaisia tukijuuret ja leveälehtiset lianat. Sumua esiintyy ajoittain lähinnä myöhään iltapäivällä.
Todellinen vuoristopilvimetsä (1,500m – 2,500m)
Jatkuvan tiivistymisen ydinalue. Latvuston korkeus laskee 15–20 metriin. Oksat kasvavat vinoiksi ja voimakkaasti vääntyneiksi jatkuvan tuulenvastuksen vuoksi. Epifyyttien määrä saavuttaa suurimman biologisen kyllästymisensä.
Elfin- / kääpiöharjanteen metsä (2,500m – 3,200m)
Paljaat harjanteen huiput, joissa puut kutistuvat alle 4 metrin korkuisiksi vääntyneiksi pensaiksi. Kovat tuulet ja ohuet, ravinteista huuhtoutuneet maaperät muodostavat tiheitä, sotkuisia pensaikkoja, joihin ei pääse läpi ilman polkuja.
”Taivassaari”-eristysmekanismi
Koska korkeiden vuoristoharjanteiden välissä on lämpimiä, kuivia laaksoja, pilvimetsälajit eivät pysty ylittämään alavia maita. Jokaisesta harjanteesta tulee evoluutiosaareke, mikä synnyttää erittäin paikallista lajiutumista ja korkean endeemisyyden.
Rinnevyöhykkeiden ominaisuudet
| Vyöhyke | Latvuston korkeus | Auringonsäteily | Maaperän lämpötila | Ensisijaiset stressitekijät |
|---|---|---|---|---|
| Esivuoristo | 25 – 35m | Kohtalainen–korkea | 18°C – 22°C | Metsäkadon paine ja maatalouden valumavedet |
| Vuoristopilvimetsä | 12 – 22m | Matala (hajavalo) | 12°C – 16°C | Korkea kosteuden kyllästyminen, hapettomia maaperäpisteitä |
| Kääpiöharjanteen pensaikko | 1.5 – 5m | Vaihteleva / korkeat UV-piikit | 6°C – 11°C | Voimakas tuulenleikkaus, mekaaninen katkeaminen, pakkasriski |
Topografia ja mikroilmasto – UKK
Kääpiömetsien puut (joita kutsutaan usein nimellä Bosque Enano) kohtaavat voimakkaita mekaanisia tuulia, pysyvää pilvipeitettä, joka rajoittaa fotosynteesiin käytettävissä olevaa energiaa, alhaisia maaperän lämpötiloja, jotka estävät ravinteiden ottoa, sekä vaakasuoran sumun jatkuvaa maaperämineraalien huuhtoutumista.
Lämpenemisen aikana laakson lämpö työntää viileää kondensaatiovyöhykettä ylöspäin. Huippujen lähellä elävien lajien pilvipeite kutistuu, eikä korkeammalle ole minne siirtyä – prosessi, joka tunnetaan nimellä ”sukupuuton hissi”.